Myytävät toimitilat Tampere

Tampere on Suomen kolmanneksi suurin kaupunki, jossa asuu 225 154 ihmistä (ennakkotieto 31.12.2015). Kaupungin pinta-ala on 689,6 neliökilometriä, josta vettä on 164,6 neliökilometriä.

Asukkaista on naisia hieman yli puolet. Yli 15-vuotiaita koululaisia ja opiskelijoita kaupungin väestöstä oli yli 21 300 (v. 2013). Tamperelaiset ovat koulutettua väkeä: 15 vuotta täyttäneestä väestöstä yli kolme neljästä on suorittanut perusasteen jälkeisiä tutkintoja.
Tampereen kaupungin veroprosentti vuonna 2016 on 19,75.

Kaupunginvaltuustossa on 67 jäsentä. Valtuuston puheenjohtaja on Sanna Marin. Tampereen kaupungin pormestari on Anna-Kaisa Ikonen. Apulaispormestareita on neljä: lasten ja nuorten palvelujen apulaispormestari Leena Kostiainen, osaamis- ja elinkeinopalvelujen sekä sivistys- ja elämänlaatupalvelujen apulaispormestari Anna-Kaisa Heinämäki, terveyttä ja toimintakykyä edistävien palvelujen sekä ikäihmisten palvelujen apulaispormestari Mikko Aaltonen ja yhdyskuntapalvelujen apulaispormestari Pekka Salmi.
Kaupunki sijaitsee kahden järven välisellä kannaksella. Kaupungin pohjoispuolella oleva Näsijärvi on 95 metriä ja eteläpuolella oleva Pyhäjärvi 77 metriä merenpinnan yläpuolella. Niiden pintaero on 18 metriä.

Tampere on hyvien kulkuyhteyksien päässä. Helsinkiin on matkaa maanteitse 176 kilometriä, Hämeenlinnaan 75 ja Turkuun 157 kilometriä.
Tampereen kaupungilla on seitsemän naapuria: Ylöjärvi, Nokia, Pirkkala, Lempäälä, Kangasala, Orivesi ja Ruovesi.

Conorinin toimitilat sijaitsevat Pirkkalassa voimakkaasti kehittyvällä lentokenttävyöhykkeellä. Kunta kehittää aktiivisesti muun muassa lentokenttävyöhykkeen yritysalueita, jotka sijaitsevat kaupunkiseudun kehätien ja Lentoasemantien varsilla. Pirkkala CLX on lentokenttävyöhykkeen markkinointihanke. Lentokentän läheisyyteen sijoittuu teknologiapainotteista toimintaa, lentokenttäpalveluita ja logistiikkaa. Lentokentän risteysalue on teollisuuden, tukkukaupan ja toimitorakentamisen aluetta. Linnakallio on tilaa vaativan kaupan alue, jossa painottuvat autokauppa ja verkkokauppa. Partolasta on lyhyessä ajassa muodostunut keskeinen seudullinen kaupan alue.

Pirkkala pähkinänkuoressa

Pirkkalan kunta sijaitsee Pirkanmaalla, Tampereen kaupunkiseudulla. Tilastojen mukaan Pirkkala on Suomen vetovoimaisin kunta, jonka asukasluku on viimeisten vuosien aikana kasvanut nopeimmin suhteessa väkilukuun. Ikärakenteeltaan nuoressa kunnassa asuu paljon lapsiperheitä, ja väestö on maan kolmanneksi koulutetuinta.

Pirkkalasta on erinomaiset liikenneyhteydet eri puolille maata. Kunnan kautta kulkee valtatie 3, joka johtaa Helsigistä Tampereen kautta Vaasaan. Lisäksi kunnan alueella sijaitsee Tampere-Pirkkalan lentokenttä.

Perustamisvuosi: 1922
Asukkaita: 19 000
Asukastiheys: 227 asukasta / maa-km2
Pinta-ala: 103,8 km2, josta maata 81,43 km2
Rantaviivan pituus: 72 km
Tuloveroprosentti: 20
Etäisyydet: Tampere 10 km, Helsinki 181 km, Turku 157 km, Jyväskylä 162 km
Naapurikunnat: Nokia, Tampere, Lempäälä ja Vesilahti